Hei vaan !

Tuorlan vuoden lopulla valmistuvaan biokaasulaitokseen leikattiin ruokobiomassaa syyskuun alussa, samalla peruskunnostettiin murskaamalla rantalaidunta. Työtä teki kilpailutuksen jälkeen kuivan maan murskauksen osalta (noin 8 ha) Lännen Järviperkaus Oy ja vesialueen leikkauksen osalta (noin 8,5 hehtaaria) Telapari Oy. Kuvat ja teksti Iiro Ikonen ja Veli-Matti Jalli

Murskausplaanaus Lännen Järviperkauksen tapaan. Hienoa jälkeä tulee.

Niittomassan työntäminen rantaan

Haravavene puskee.

Truxor työn touhuissa.

Tässä leikkuukone Truxor rantalevossa.

Taustalla murskattua rantaniittyä ja leikattua ruovikkoa kasa.

Ruokokasa. Ruokoa tuli aikamoinen kasa. Osa meni kompostoitumaan, suurin osa biokaasuksi.

Kompostin rakentaminen yleisperäkärryllä silputusta ruo'osta.

Myöhemmin murksattiin, silputtiin ja hienonnettiin ruokokasa Moto-Ollin toimesta, tulos oli melkein kuin kuitua ja kasa pieneni 1/6 silppuamisen jälkeen. Tämä kertoo siitä että silppuaminen on hyvä hoitaa ennen kuljetusta. Silppu siirrettiin laakasiiloon, joka valmistunut. Biokaasulaitoksen reaktorin ja syöttösäiliöiden osalta on jo valmistunut maanalaiset valutyöt, koko laitos on valmis vuoden loppuun mennessä.

Ajokone ja traktori nostamassa ruokoa rannasta.

Telaparin Antti Takala oli tyytyväinen urakkaan.